MediaInfo
Mikä ihmeen Aamukampa?
Aamukampa syntyi viikonloppuvapailla tammi- ja helmikuussa 2004. Tuohon aikaan ei löytynyt varusmiehiä/-naisia, reserviläisiä, kapiaisia, rauhanturvaajia, siviilipalvelushenkilöitä, eli yleisesti ottaen mahdollisimman objektiivista puolustusvoimiin, armeijaan, inttiin ja kaikkeen siihen liittyvää Internet-sivustoa. Näin syntyi Aamukampa.
Aamukampa on kokenut lukuisia ulkoasu- ja sisältömuutoksia sitten Tammikuun 30. 2004, kun sivusto avattiin, mutta päävetonaula eli suomen suosituin armeija-aiheinen keskustelufoorumi on pysynyt samana alusta lähtien. Aamukampa on noteerattu mediassa useaan otteeseen: Esimerkiksi Ruotuväki-lehti teki siitä jutun lehteensä kesällä 2004 ja se on mainittu radiossa sekä armeija-aiheisissa julkaisuissa etenkin saapumiserien saapumispäivien lähellä (heinäkuu ja tammikuu).
Aamukamman kävijämäärät ovat olleet kasvussa jatkuvasti ja etenkin foorumilla on runsaasti lukijoita. Aamukampa on Suomen suosituin sivusto aiheryhmässään. Tarkemmin tietoa kohdassa Mainostaminen.
Mainostaminen
Aamukammassa mainostamalla tavoitat erityisesti opiskelijat sekä juuri valmistuneet (18-28 -vuotiaat). Monet armeijasta tulevat etsivät kuumeisesti työ- tai opiskelupaikkaa. Aamukammassa käy noin 2000 yksittäistä kävijää päivittäin, joista suurin osa on varusmiehiä/-naisia (ikä 18-28v) ja osa myös reserviläisiä. Kuukausitasolla sivustolla käy noin 20 000 eri kävijää (tarkoittaa eri IP-osoitteita, esim. 2006 maaliskuu 20 334 eri kävijää). Sesonkiaikoina eli kun saapumiserät astuvat palvelukseen (kesäkuu,heinäkuu,joulukuu ja tammikuu) sivustolla käy jopa 6000 yksittäistä kävijää päivässä. Tarkemmat määrät esimerkiksi tammikuun 2006 alun kävijöistä nähtävissä täällä. Tarvittaessa saatavilla myös muiden kuiden tilastoja ym. tarkempia tilastoja kävijöistä.
Voit ostaa mainospaikan sivustolle sivustolla näkyvien mainospaikkojen tilalle (1,2,3 ja 4). Mainosbannerit näkyvät jokaisella sivulla sivustolla lukuunottamatta Shoppi-sivua. Foorumin pääsivulla näkyvä punainen tekstimainos (1) näkyy vain pääsivulla. Myös muunkaltaisesta mainostuksesta voidaan neuvotella.
Mainoshinnasto
1) Tekstimainos (max 50 merkkiä)
1 kuukausi - 100e
2 kuukautta - 180e
3 kuukautta - 250e
2) 468*60 banneri (gif/flash, max 50kt)
1 kuukausi - 200e
2 kuukautta - 350e
3 kuukautta - 500e
3) 140*350 ylempi banneri (gif/flash, max 50kt)
1 kuukausi - 300e
2 kuukautta - 500e
3 kuukautta - 650e
4) 140*350 alempi banneri (gif/flash, max 50kt)
1 kuukausi - 150e
2 kuukautta - 280e
3 kuukautta - 400e
Kaikkiin hintoihin lisätään alv +22%. Hinnat ovat voimassa toistaiseksi.
Yhteystiedot
Mainostus-, sisältö-, ym. asioissa ota yhteyttä ylläpitoon. Esimerkiksi jos olet kiinnostunut mainospaikasta Aamukampaan tai haluat ehdottaa inttipäiväkirjaasi linkkilistalle, ota yhteyttä:
Johannes Vuorinen (Ylläpito)
Ekoenergo Oy
040-5576587 (klo 17->)
aamukampa@gmail.com
Allekirjoittanut on kotiutunut 9.7.2004 reservin vänrikkinä Satakunnan Lennostosta palveltuaan ensin Tikkakoskella, silloin nimeltään ilmavoimien viestikoulu, 9 kuukautta.
